Metsäliikkeen aktivistit palasivat yöllä Aalistunturin eteläpuolella olevalle hakkuualueelle, hakkuut keskeytyivät jälleen

Metsäliikeen mukaan suomalaisia aktivisteja on Aalistunturin eteläpuolella yhteensä yhdeksän. Lisäksi mukaan on saatu ruotsalaisen metsäliikkeen Skogsupproretin seitsemän aktivistia.

Tukkirekka menossa jakemaan puukuormaa kiistellyltä Aalistunturin seudun hakkuualueelta alkuillasta.
Aalistunturin eteläpuolella olevassa metsäkiistassa alkoi nyt kolmas viikko. Kuva: Tapani Leisti / Yle
Marjukka Talvitie,
Pekka Viinikka,
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Metsäliikkeen ympäristöaktivistit kertovat maanantaiaamuna palanneensa entiselle asemapaikalleen Aalistunturin hakkuualueelle vievälle talvitielle Kolarissa.

Mukana on Metsäliikkeen mukaan myös Ruotsin vastaava ympäristöliike Skogsupproret. Metsäliikkeen aktivisteja on Aalistunturissa yhdeksän ja Skogsupproretin aktivisteja seitsemän.

Aktivistit vaativat Aalistunturin kansallispuistoksi esitetyn alueen suojelemista ja Metsähallituksen meneillään olevien hakkuiden keskeyttämistä.

Metsäliikkeen aktivisti Neeta Murtomäki kertoi maanantaiaamulla ennen kahdeksaa, että varhain aamuyöllä Aalistunturin alueen hakkuutyömaalle oli tulossa yksi motokuski, jonka matka keskeytyi leiriin. Murtomäen mukaan aktivistit keskustelivat motokuskin kanssa, minkä jälkeen hän kääntyi paluumatkalle.

Ylen tietojen mukaan myös Metsähallitus vahvistaa, että hakkuut ovat keskeytyneet aktivistien leirin vuoksi.

Poliisi on kahtena edellisviikkona purkanut aktivistien leirin.

”Niin pitkään kuin on jatkuakseen”

Aalistunturin mielenilmaus jatkuu nyt kolmatta viikkoa. Murtomäen mukaan mielenilmausta jatketaan toistaiseksi.

– Mielenosoitus jatkuu niin pitkään kuin on jatkuakseen tai annetaan jatkua. Samat vaatimukset, kuin kahtena aiempana maanantaina, pysyy. Halutaan puolustaa Aalistunturin aluetta

Murtomäen mukaan aktivistit haluavat myös laajemmin nostaa keskusteluun Suomen valtion metsätalous.

Skogsupproretin aktivisti Jacob Bowers kertoo heidän työskentelevän parhaillaan Pohjois-Ruotsissa, ja seuranneen Aalistunturinkin tilannetta. Bowersin mukaan Suomessa ja Ruotsissa on samanlainen tilanne metsänhakkuiden kanssa. Ruotsissa ympäristöaktivistien työ on vaikuttanut Bowersin mukaan yleiseen keskusteluun, ja he haluavat saman tapahtuvan myös Suomessa.

Metsähallituksen tavoitteena töiden jatkuminen

Metsähallituksen metsätalouden aluejohtaja Samuli Myllymäki kommentoi Aalistunturin eteläpuolella olevan mielenilmauksen jatkumista maanantaiaamupäivällä sanomalla, että tilannetta selvitetään edelleen Metsähallituksessa.

– Selvitämme, ketä siellä on paikalla ja millä tavoin saamme työt jatkumaan ja kulku paikalle varmistettua. Tavoitteemme on jatkaa töitä viime aikoina kerrotun suunnitelman mukaisesti, hän sanoo.

Myllymäki korostaa edelleen, että hakkuita ei tehdä arvokkailla luontokohteilla.

– Aalistunturin eteläpuolella tehdään harvennuspainotteista metsänkäsittelyä. Aalistunturi on suojeltu alue, jossa me emme toimi, hän sanoo.

Myllymäen mukaan hakkuualueella on voimakas vanha metsätaloushistoria.

– Näihin hakkuisiin ei sisälly luontokohteita eikä luonnonmetsiä. Meillä on erikseen luontokohteet sillä alueella. Ne ovat hakkuiden ulkouolella, hän kertoo.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi viime viikolla luonnonsuojeluliiton vaatimuksen keskeyttää hakkuut valituksen käsittelyn ajaksi. Hallinto-oikeus antaa lopullisen ratkaisun valitukseen myöhemmin, jolloin päätös saa lainvoiman.

Lisätty Samuli Myllymäen kommentti 10.49.

Edit kello 30.1.2023 kello 12.59: Lisätty Myllymäen kommentteja.

Enemmän aiheesta

Aalistunturin mielenosoitukset ovat täysin uudenlaista luontoaktivismia, arvioi tutkija

Poliisi on ottanut kiinni kaksi Aalistunturin mielenosoittajaa, lopuista osa hajaantui metsään

Metsähallituksen hakkuut jatkuvat ja puuta ajetaan kiistellyltä työmaalta Aalistunturin lähistöllä

Poliisi on ottanut kiinni kaksi Aalistunturin mielenosoittajaa, lopuista osa hajaantui metsään

Suosittelemme